Musiikin uusi tulevaisuus

Tulevaisuus, nyt!

Esimerkki siitä, kuinka radikaalisti musiikin julkaiseminen on muuttunut. Ennen levyt julkaistiin ensin kaupan hyllyllä (ja ehkä vasta myöhemmin digitaalisena). Lähivuosina muusikot ovat ottaneet digitaalisen levityksen ensisijaisen tärkeäksi. Perinteisen esinemuodossa olevan levykiekon voi musiikista monelta artistilta saada, mutta se on vasta toissijainen levitysformaatti joka on alistettu digitaalisen levityksen jälkeistuotteeksi. Lisäarvoa tai jotain? Ehkä, ehkä ei. Hämmentävää kyllä, mutta vihdoin on alettu tajuamaan ettei musiikki ei ole sama asia kuin tallenneväline.

Yksi iso asia minkä musiikin tehokas nettilevitys on tuonut mukanaan on mahdollisuus, että ”pienet” muusikot voivat saada tuotoksensa suurenkin yleisön eteen. Joskus se kestää oman aikansa, aina se ei tapahdu (eikä aina ole tarkoituskaan), mutta toteutuessaan sähköinen levitys mahdollistaa musiikkimaun leviämisen maasta toiseen. Eri palvelut keräävät kuunteluhistorian ja musiikkisuositukset yhtenäisiin kehyksiin (kuten Last.fm), mahdollistaen ihmisille omien suosikkiensa kertomisen.

Entä sinä?

Kuunteletko sinäkin musiikkia? Kerrotko myös tutuillesi mitä kuuntelet? Entä netissä? Miksi? Miksi et?

Mitkä ovat suosikkipalvelusi musiikkiin liittyen?

Mainokset

Yritysviestintää yhteisöissä?

Miten yritysten viestintä toimii netissä? Eroaako yritysten viestintä muusta ihmisten välisestä viestinnästä? Miten se voi näkyä eri sisällön suunnittelu-, kirjoitus- ja julkaisutavoissa?

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.  Lisää asiasta olisi tarkoitus kirjoittaa joskus myöhemmin, mutta joitakin ajatuksia voit löytää Valeria Maltonin artikkelista Why Corporate Social Media is Difficult to Do.


Avoimuudesta yritystoiminnassa ja elämässä

”Innovaatioiden Kaupallistaminen”-nimisessä blogissa kirjoitetaan Mari Koistisen kolumnista joka oli ilmeisesti muutama päivä sitten Helsingin Sanomissa . Mielenkiintoista kommentointia kommentoinnista riittää kohtalaisesti ja blogissa mainitaan myös Matti Vanhasen viimeiaikaisista enemmän ja vähemmän  tietoisista yhteyksistä Microsoftin verkkopalvelujen markkinoinnin tekijänä. Blogiartikkelissa mainitaan myös kokemuksia erilaisten sosiaalista kanssakäymistä helpottavien palveluiden käytöstä ja kuinka palvelujen avoimuus ja käytön näennäinen ilmaisuus voi omalta osaltaan olla hyväksi palvelun käyttäjille.

Tosiaankin, olen itsekin huomannut, että hyvin usein avoimempien (ei välttämättä täysin ilmaisten) palveluiden päälle rakentuva kehittäjien ja käyttäjien verkosto saa aikaan paljon toimivamman kokonaisuuden, koska käyttäjien suora ja epäsuora palaute vaikuttaa avoimella periaatteella toimivien palveluiden kehitykseen paljon nopeammin kuin suljetulta pohjalta toimivien.  Siten avoimuudesta on isolta osin hyötyä myös kehittäjille ja mahdollistaa entistä vakaampien kokonaisuuksien rakentamisen käyttäjiltä mahdollisesti tulevan palautteen ollessa jokseenkin laajemmalta käyttäjäpohjalta. Tietysti on huomattava, että suurin osa Googlen verkkopohjaisista sovelluksista on kohtalaisesti ”suljetun” lähdekoodin sovelluksia vaikka niiden käyttöliittymien toiminnallisuuden mahdollistava koodi onkin avoimesti luettavissa. Se mikä erottaa isolta osin Googlen ja muut reiluun avoimuuteen uskovat palveluntarjoajat on heidän tavoitteensa tarjota avoimia rajapintoja sovellusten yhdistelyyn ja niiden hyödyntämiseen osana muita ohjelmia ja järjestelmiä.

Perinteiden tapa innovaatioiden suhteen on yleensä ollut sulkea, suojata ja patentoida kaikki mahdollinen minkä vain voi, mutta havaittavissa on että uuden sukupolven yrittäjät ovatkin salaamisen sijasta yllättäen keskittyneet paljastamaan toimintaansa liittyviä asioita. Kyse ei ole siitä, että yrityksen toimintaan liittyviä asioita vahingossa lipsahtaisi julkisuuteen vaan tiedostetusta prosessista, jossa toiminnan menetelmien julkisuuden ajatellaan lisäävän yrityksen tunnettavuutta ja siten lisäävän myös sen liikevaihtoa. Tällaista uudistuvaa ajattelua kaipaisi enemmän myös Suomeen, jossa ollaan monilta osin edelleenkin keskitytty liiallisissakin määrin toimintamenetelmien piilottamiseen ja salailuun. (Tietysti on olemassa asioita, joita ei julkiseen levitykseen kannata tai edes saa laittaa, mutta moni muu asia on silti usein sellaista jonka kertomisesta olisi hyötyä niin itselle kuin muillekin.) Tärkeää onkin miettiä, mitkä asiat ovat sellaisia joidenka avoimuus voisi hyvällä tavalla lisätä yrityksen tai yhteisön tunnettavuutta ja siten parantaa toiminnan mainetta.

Avoimen  lähdekoodin ajatusta voisi siis miettiä myös siltäkin kannalta, että mitä se voi meille opettaa yritystoiminnan uudenlaisten toimintamallien kehittämisestä. Avoimuus on tullut jäädäkseen, mutta ratkaiseva kysymys onkin, että miten pystymme toimimaan uudistuvien toimintamallien keskellä? Jäämmekö varovaisesti roikkumaan perinteisissä toimintamalleissa vai yritämmekö löytää uusia tapoja kehittää ja kehittyä? En sinänsä sano, että nykyiset toimintatavat olisi välttämättä itsessään huonoja, vaan tarkoitan sitä, että jokaisen toimintatavoissa on omalla osallaan mahdollisuus uudistumiseen. Joskus uusien toimintamallien oppiminen kestää kauemmin ja on työläämpää, mutta sen ei pitäisi poistaa tavoitetta kehittyä paremmaksi toimijaksi niin työelämässä kuin arjen keskellä. Tärkeää onkin muistaa, että voimavarojen vajaavaisuudessakin meillä on mahdollisuus oppia parempia tapoja toimia.

Mitä mieltä sinä olet yritystoiminnan avoimuudesta ja olisiko sinun mielestäsi avoimen lähdekoodin kehitysmalleista jotain hyötyä myös uudenlaisiin yritystoiminnan muotoihin? Entä auttaisiko avoimempi toimintatapa esimerkiksi erilaisten yhdistysten ja järjestöjen toiminnassa tuomalla toiminnan pääpiirteet julkisesti esille? Mitä sinä toivoisit ihmisten oppivan?


Viestinnän muutokset verkon kourissa

Vastaani tuli Publishing 2.0 -nimisen blogin artikkeli, jossa arvioidaan lähivuosien suuntauksia viestintäalan toiminnassa. Isoimmat arviot keskittyvät nimenomaan perinteisten julkaisukanavien pirstaloitumisen ja palasien koostamisen mielenkiintoiseen yhdistelmään. Samalla kun perinteiset ”kaikille samalla tavalla” -periaatteella toimivat julkaisut joutuvat miettimään uusia keinoja entistä enemmän hajautuvien vastaanottavien(?) yleisöjen tavoittamiseen, lisääntyy myös sisältöä eri lähteistä koostavien verkkopalveluiden suosio. Mutta miksi uskoa verkon muuttavan uutisviestinnän toimintaa entistä suuremmassa määrin kun paperin valta on vieläkin suuri?

Perinteisten mediatalojen palvelut kehittyvät kilpailun pakottaessa ottamaan uudet keinot käyttöön mutta osaavatko ne samalla kehittämään uusia toimintamalleja toiminnan rahoittamiseen vai ajaako lisääntyvä digitaalisen sisällön koostamisen automatisointi ne entistä vähemmille henkilöstömäärille jättäen samalla tiedon valikoinnin vastaanottajan vastuulle? Tietysti on muistettava, että sanomalehtien rooli tiedonvälittäjinä perustuu isolta osin jo olemassaolevien – muualta tulevien – uutistietojen yhdistelemiseen ja tavoitteeseen tarjota laajempi kokonaiskuva asioista. Mutta rajoittavatko mediakonsernien rajat sisällön uutisointia? Muilta kyllä mielellään kopioidaan uutissisältöä, mutta onko eri sisällöntuottajien yhteistyö mahdollista? Vaikka eri tekijät olisivat kilpailevia, pitäisikö sisällöntuotannon keskittyä alituisen kilpailun sijasta entistä enemmän yhteistyöhön parempien sisältöjen tuottamiseksi?

Sisällön vastaanottaja lukee sen mitä tarjotaan (jos ehtii/jaksaa), mutta onko hän vain vastaanottaja vai merkitsevätkö hänen mielipiteensä jotakin? Toisaalta olennainen tieto helposti katoaa massiivisen sisältömäärän sekaan, mutta onko ennakkoon valikoitu uutistarjonta sitten olennaisesti parempi vaihtoehto? Sisällöntuotannon määrä kasvaa entistä enemmän ihmisten aktivoituessa tuottamaan uutta sisältöä ja julkaisukeinojen helpottuessa entisestään, mutta mikä tekee suuremmasta sisältömäärästä automaattisesti paremman vaihtoehdon? Hukkuuko olennainen tieto taustameluun?

Mikä tekee tiedon valtatiellä navigoimisesta helpompaa ja ovatko perinteisellä tavalla toimivat hakukoneet oikeita välineitä ohjaamaan ihmisiä tiedon etsimisessä ja uusien asioiden opettelmisessa? Tietomäärän kasvaessa jatkuvasti nopenevalla tahdilla tarvitaan entistä taitavampia käyttäjiä sen hyödyntämiseen.

Kannattaako olemassaolevaa sisältöä luoda kerta toisensa jälkeen uudelleen vai onko olemassa yksinkertaisia keinoja yhdistää kaikki samaa aihetta käsittelevät tietolähteet ilman, että epäolennaiset sisällöt häiritsisivät liikaa? Vai onko tasapuolisen tiedonvälityksen periaatteiden mukaista esittää myös vastakkaiset mielipiteet, silti kieltämättä niiden olemassaoloa?

Olisiko yksi vaihtoehto esimerkiksi sellainen, jossa tiedon etsimiseen erikoistuneet ihmiset yhdistäisivät voimansa tuottaakseen tarkempaa ja laaja-alaisempaa tietoa eri asioihin liittyen? Toisaalta blogit tietyssä määrin jo nytkin tarjoavat mielipiteitä ja uutisia laajalta skaalalta eri aiheita, mutta onko niiden hajanaisuus aiheuttanut niiden huomioarvon vähättelyn? Tietojen luotettavuus on oma ongelmansa, mutta se ei yksin rajoitu netissä julkaistuun sisältöön vaan ihmisillä tulisi olla tervettä kriittisyyttä kaikkea julkaistua sisältöä kohtaan. Kirjoittaja on ihminen, olipa hän sitten töissä mediatalossa tai kirjoittamassa harrastuksenaan sohvannurkalta. Muuttaako julkaisukanavien laajeneminen entisestään ihmisten suhtautumista mediaan ja muuttuuko media yritysvetoisesta hallintamallista yhteisöpohjaiseen rakenteeseen, jossa ihmiset itse vaikuttavat siihen mistä uutisoidaan ja mitä he saavat luettavakseen. Vai onko yleisön valinnanvapaus loppujen lopuksi se tärkein asia jos joku tärkeä asia halutaan viestiä, kuulijan mielipiteistä huolimatta?

Kysymys on isolta osin siitä, että kuka määrittelee tärkeän sisällön ja millä määritteillä sisältö on merkittävää. Tarvetta on myös muistaa, että eri ihmisillä on tarve erilaisille asioille. Miten löytää itselleen sopivimmat lähteet tiedolle ja viihteelle? Mikä tekee mistäkin viestikanavasta seuraamisen arvoisen? Entä mitkä ovat taloudellisesti kannattavia toimintamalleja uudentyyppisille sisällön levitystavoille ja mitä etuja ja säästöjä digitaalisen levitystavat tuovat? Mitkä ovat digitaalisen välitystavat ongelmat? Onko sisällön tavoitettavuus olennaisesti parempi vai huonompi? Mitkä ovat sisällön kohderyhmät? Miksi tämän kirjoittaja kysyy niin paljon kysymyksiä?

Keskittyminen viestinnän määrään johtaa usein sen sisällön kutistumiseen ja tietyssä määrin huolena voi olla asiasisällön katoaminen vaikka todellisuudessa asiassisältö usein piiloutuu eri viestimuodoista koostuvaan mediasisältöön. Viestintäkö viihdettä? Mikä on viihteen määritelmä, tuottaa elämyksiä ihmisille? Eikö tiedonvälitys omalla tavallaan aikaansaa elämyksiä, vaikka kyseessä olisi perinteiset uutiset tai paperisen lehden lukeminen? Mutta takaisin kysymykseen, tarjoaako uudistunut sisällöntuotantomalli parempaa sisältöä vai tuhoaako se ”oikean” tiedonvälityksen? Miksi tiedonvälityken kulkuun pitäisi voida vaikuttaa vai olisiko parempi vain vastaanottaa sitä mitä tarjotaan? Onko ihmisellä valinnanvapaus uutissisältöjen suhteen vai pitääkö rajoittua vain yhden näkökulman uutissisältöön? Erikoistuvatko ja keskittyvätkö eri sisältöverkostot tuottamaan tiettyihin aiheisiin liittyvää sisältöä; onko tärkeämpää koostaa ajatukset yhden sateenvarjon alle sen hajanaisuuden sijasta? Onko verkottuneella viestinnällä mahdollisuus kehittyä yhteisöllistä oppimista nopeuttavaksi ja parantavaksi kokonaisuudeksi vai rappeuttaako se ihmisten huomiokykyä liikaa huomion hajaantuessa moniin eri suuntiin? Mikä tekee viestinnästä onnistunutta? Kuka sitä jaksaa kuunnella?
Kaiken tämän pitkän, sekavan ja monitahoisen pohdinnan jälkeen linkki itse artikkeliin. Lue siis: Five Guiding Principles For The Transformation Of Media Companies – Publishing 2.0

(PS. Sisällöntuotannon toista puolta edustaa myös Jason Calaniksen viimevuonna perustama Mahalo, jonka ajava voima ei ole niinkään täysin uusi sisältö vaan parhaiden tietolähteiden kerääminen yhden katon alle. Lisää tietoa siihen liittyen löytyy mm. Wikipediasta.)