Jyväskylän karttapalvelut

Missähän osoite sijaitsikaan? Tuttu kysymys monille sillä harvempi ihminen muistaa koko kaupungin osoitetietoja. Jotenkin ohjeet liikkumiseen on kuitenkin löydettävä ja netin monet karttapalvelut antavat apua niin satunnaiselle matkustajalle kuin myös pidempiaikaiselle asukkaallekin.

Vaihtoehtoja karttapalveluiden suhteen on monia. Matkahuollon Jyväskylän paikallisliikenteen reittiopas auttaa kulkureittien ja matkustustapojen löytämisessä. Kun kirjoitat siihen lähtöpaikan ja määränpään, systeemi kertoo vaihtoehtoiset reitit ja kulkuvälineet sekä arvioidun matka-ajan. Palvelu on toteutukseltaan yllättävänki näppärä ja reittihaut on myös mahdollista tallentaa väliaikaisesti muistiin sivustolla olevaan listaan.

Google Maps auttaa löytämään niin karttatiedot kuin eri paikkojen arvioidut välimatkat. Se mahdollistaa myös karttatietojen katsomisen satelliittikuvilla höystettynä. Vaihtoehtona on tietysti myös Jyväskylän opaskartta voi auttaa omalta osaltaan monia. Nykyään siihen pystyy myös luomaan käyttäjätunnuksen, jolla voi tallentaa ja muokata omia karttalinkkien kokoelmiksi.

Mainokset