Kristillistä viestintää?

Paljon puhutaan, että kirkko menettää jatkuvasti jäseniä eikä ihmisiä kiinnosta tulla seurakunnan tilaisuuksiin. Yhtään vähättelemättä yhteisön ja läsnäolon merkitystä kysyn kuitenkin, että mihin ihmisten aika keskimäärin elämässä menee? Ei voida sanoa, etteivätkö eri ihmisten ajankäyttötavat eroaisi toisistaan, mutta melko monella entistä suuremman osan ajasta vievät erilaiset viestinnän muodot (tv, videot, lehdet, kirjat, nettipalvelut…). Myös musiikki on olennainen osa monen ihmisen elämää. Kysymys onkin, miksi niin monet seurakunnat ovat keskittyneet vain jumalanpalveluksiin tai muuhun seurakunnan tiloissa olevaan toimintaan?

Eikö olisi aika olla rehellisiä ja antaa seurakunnan näkyä myös siellä missä ihmiset ovat muutenkin?

Todella moni käyttää nykyään enenevässä määrin nettiä eikä käyttäjämäärien vähenemisestä ole paljoa puhetta. Kuitenkin, jos kysytään miten paljon seurakunnat käyttävät aikaa ja vaivaa ihmisten tavoittamiseen netin kautta vastaus on todennäköisesti useimmiten melko vähäinen. Jos kerran ihminen uskoo mihin sanoo uskovansa, niin miksi se ei näkyisi myös viestinnässä? En sano, että kaiken sisällön tulisi olla yksipuolista paasaamista; päinvastoin: Elämä on monipuolista ja niin on uskokin. Koska usko on osa koko elämää, ei sen tulisi olla erillinen lokero myöskään ihmisten välisessä viestinnässä keskittyen vain sisäiseen viestintään. Monelle seurakunnalle tekisi hyvää alkaa avoimesti julkaista opetusmateriaalia netin kautta eikä vain odottaa, että ihmiset tulisivat paikalle.

Tärkeää sanottavaa riittää joten miksi ei sitä voisi kertoa myös netin kautta? Netin tarjoamat mahdollisuudet ovat paljon enemmän kuin pelkkä teksti. Seurakunnat voivat käyttää ääntä, videota, kuvia, tietokilpailuja, pelejä ja ties mitä muutakin viestinnän välinettä kertomaan ja opettamaan elämässä tärkeistä asioista. Monen viestintätavan avulla tavoitettaisiin samalla myös ne, jotka eivät välttämättä pysty keskittymään pitkiin puheisiin tai pääse saapumaan paikalle syystä tai toisesta.

Viestintää ihmisille

En sano ettei työtä netissä jo olisi, mutta olisiko aika tehdä se tyylillä? Vaikka asia olisi tärkeää, ei se tarkoita että esitystavan pitäisi olla tylsä. Se mitä tehdään, tehdään hyvin. Ihmisiä on monenlaisia eikä viestinnän keinoja tai sisältöjä kannata rajoittaa vain muutamiin. Usko on arvopohja mistä tehdään eikä se estä luovuutta.

Advertisements

2 kommenttia on “Kristillistä viestintää?”

  1. dzam sanoo:

    Ehdottomasti kirkko ja eri seurakunnat saisivat tulla ja mennä mediaan. Kuten mainitsit, homma kuitenkin täytyy tehdä tyylillä – ei liian suoraa saarnaamista, mutta ei kuitenkaan liian asiaa häpeilevää mainontaa. Mikä sitten on se kultainen keskitie?

    Mielestäni luterilainen kirkko onkin toiminut hyvin ansiokkaasti median saralla. Ensin Siunaus, sitten Armo ja nyt UskoToivoRakkaus. Toisaalta varsinkin viimeksi mainittu on aika munaton teko kirkolta; puhutaan Jumalasta, mutta toisaalta kampanjassa esiintyy paita, jossa miesten ollessa sängyssä lainataan ”What Would Jesus Do?”-iskulausetta. Pienemmissä teksteissä puhutaan siitä, kuinka kirkon jäsenet saavat päättää, miten seurakunta kyseisiin asioihin suhtautuu. ( kts. mainos: http://uskotoivorakkaus.fi/galleria/what-would-jesus-do/images/imageinnercontentproxy.2007-11-17.3094216180/pa_thumb/imagex650x973.jpeg )

    Kristillisissä piireissä mainoskampanjoita tehdessä on kuitenkin ongelmia. Suurin niistä lienee raha, tai siis sen puute. Miksei sitten kaikki seurakunnat voisi lyödä rahojaan yhteen ja kustantaa hyvää mainoskampanjaa kerran vuodessa? Tässä tulee vastaan toinen ongelma: seurakunnan väliset näkemykset asioista ovat joskus jopa todella riitaisat keskenään. On hankalaa suunnitella kampanja, joka sopii jokaiselle seurakunnalle, joka on rahansa likoon laittanut. Tällöin usein on hankalaa tehdä mitään muuta, kuin suoraa saarnausta, joka ei suurimmalle osalle valtaväestöstä toimi.

    Toisaalta ollaan allergisia esimerkiksi mainostoimistojen käytölle. Kristityistä löytyy todella paljon mainos- ja media-alan ammattilaisia, mutta mikäli jollekulle pitäisi maksaa jotain, siinä vaiheessa tuntuu, että ihmisillä leikkaa yli. Puhumattakaan siitä, että otettaisiin suunnittelemaan kampanjaa tai seurakunnan imagoa joku mainostoimisto. Herää monia kysymyksiä ja syytellään siitä, että miten ihmeessä meidän julkisuuskuvaa päästetään tekemään ihmisiä, jotka eivät edes ole itse uskossa. Tätä kritiikkiä luterilainenkin kirkko on saanut ottaa vastaan suurien kampanjoidensa takia.

    Ylläolevasta syystä johtuen mainokset sitten tekee joku seurakunnan pastorin naapurinpoika, joka nyt on käyttänyt joskus ”tietskarii” tai jonka ansioluettelossa on ”meidän kunnan koriskerhon interwebbisivut”. Sitten kun mainoksia jaetaan vielä sopivilla kliseillä varustettuna kadulla, ihmisten viha on taattu.

    Kaikki ei välttämättä aina ole kallista, kunhan osataan löytää oikeat mediat ja tekijät. Toisaalta ei tule pelätä mainostoimiston käyttöä – siellä on paljon kätevämpiä tyyppejä töissä kun naapurinpoika.

    Suomi kaipaa mielikuvien puhdistamista. Se onnistuu sillä, että ryömimme takaisin maan pinnalle ja pistämme lattiat pyörimään.

  2. Pasi sanoo:

    Uih. Suosikkiaiheitani.
    Pari vuotta sitten ehdotin teologiaa opiskelevalleni ystävälleni että lähtisi pohtimaan virtuaalikirkkoja internööttiin. Tuolloin Second Life oli hoteinta kuumaa. Jos firmat menevät perustamaan omia megakeskuksiaan Second Lifeen, tulisi myös yhteiskunnan muiden instanssien olla tarjolla ihmisille tasapuolisesti. Henkisyys ei katso paikkaa. Siellä missä ihmiset ovat, sinne pitää mennä. Juuri näin. Missä on kirkon oma Facebook = Holybook.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s