Kristillistä viestintää?

Paljon puhutaan, että kirkko menettää jatkuvasti jäseniä eikä ihmisiä kiinnosta tulla seurakunnan tilaisuuksiin. Yhtään vähättelemättä yhteisön ja läsnäolon merkitystä kysyn kuitenkin, että mihin ihmisten aika keskimäärin elämässä menee? Ei voida sanoa, etteivätkö eri ihmisten ajankäyttötavat eroaisi toisistaan, mutta melko monella entistä suuremman osan ajasta vievät erilaiset viestinnän muodot (tv, videot, lehdet, kirjat, nettipalvelut…). Myös musiikki on olennainen osa monen ihmisen elämää. Kysymys onkin, miksi niin monet seurakunnat ovat keskittyneet vain jumalanpalveluksiin tai muuhun seurakunnan tiloissa olevaan toimintaan?

Eikö olisi aika olla rehellisiä ja antaa seurakunnan näkyä myös siellä missä ihmiset ovat muutenkin?

Todella moni käyttää nykyään enenevässä määrin nettiä eikä käyttäjämäärien vähenemisestä ole paljoa puhetta. Kuitenkin, jos kysytään miten paljon seurakunnat käyttävät aikaa ja vaivaa ihmisten tavoittamiseen netin kautta vastaus on todennäköisesti useimmiten melko vähäinen. Jos kerran ihminen uskoo mihin sanoo uskovansa, niin miksi se ei näkyisi myös viestinnässä? En sano, että kaiken sisällön tulisi olla yksipuolista paasaamista; päinvastoin: Elämä on monipuolista ja niin on uskokin. Koska usko on osa koko elämää, ei sen tulisi olla erillinen lokero myöskään ihmisten välisessä viestinnässä keskittyen vain sisäiseen viestintään. Monelle seurakunnalle tekisi hyvää alkaa avoimesti julkaista opetusmateriaalia netin kautta eikä vain odottaa, että ihmiset tulisivat paikalle.

Tärkeää sanottavaa riittää joten miksi ei sitä voisi kertoa myös netin kautta? Netin tarjoamat mahdollisuudet ovat paljon enemmän kuin pelkkä teksti. Seurakunnat voivat käyttää ääntä, videota, kuvia, tietokilpailuja, pelejä ja ties mitä muutakin viestinnän välinettä kertomaan ja opettamaan elämässä tärkeistä asioista. Monen viestintätavan avulla tavoitettaisiin samalla myös ne, jotka eivät välttämättä pysty keskittymään pitkiin puheisiin tai pääse saapumaan paikalle syystä tai toisesta.

Viestintää ihmisille

En sano ettei työtä netissä jo olisi, mutta olisiko aika tehdä se tyylillä? Vaikka asia olisi tärkeää, ei se tarkoita että esitystavan pitäisi olla tylsä. Se mitä tehdään, tehdään hyvin. Ihmisiä on monenlaisia eikä viestinnän keinoja tai sisältöjä kannata rajoittaa vain muutamiin. Usko on arvopohja mistä tehdään eikä se estä luovuutta.

Mainokset

Harhaanjohtavaa mainontaa

Lehtimyyjä soitti tänään ja aloitti puhelunsa sanoen:

”Olet voittanut Yhtyneiden Kuvalehtien arvonnassa vuoden ilmaiset lehdet! Tältä alueelta ainoastaan 30 ihmistä on valittu voittajiksi.”

Mutta saadakseni nuo vuoden ilmaiset lehdet olisi pitänyt tehdä vähintään kahden vuoden tilaus. Elikkä, ne kuuluisat ilmaiset olisivatkin olleet todellisuudessa vain kahden vuoden lehdet puoleen hintaan. Todellisuudessa kyseinen myyjä siis valmiiksi kirjoitettua myyntipuhetta lukiessaan tarkoitti tarjolla olevan lehdet 50% alennuksella. Miksi hän ei kuitenkaan alusta alkaen sanonut: ”Tahdotko jonkun lehden puoleen hintaan?”

En ole lehtimyyjiä vastaan, mutta tahtoisin kerrankin rehellistä ja suoraa puhetta ilman kiertelyitä ja kaarteluita. Sanokaa suoraan mitä myytte, jotta ette tuhlaa omaa tai kenenkään muun ihmisten aikaa. Puhumalla suoraan ja lyhyesti ilman turhia kiertelyitä voitte ehkä myös tehdä huomattavasti paremman myyntituloksen lyhyemmässä ajassa. Miksi siis tuhlata aikaa pitkillä puheluilla (jollette sitten saa rahaa puheluiden pituuden perusteella riippumatta siitä saatteko jotain myytyä vai ette)?


Miten lainata toisen mainetta?

Kuinka luoda entistä vakuuttavampi mielikuva jostakin asiasta jota tahtoo edistää?

Kuten Brian Clark asian muotoilee:

”It’s often easiest to believe a famous historical figure in order to believe you, so take advantage of the authority of others to build your own.”

Moni yritys ja palveluntarjoaja käyttää markkinoinnissaan hyväksi ”As seen on” mainintoja, joilla pyritään luomaan vakuuttavampi mielikuva tuotteesta (kirja, laite, nettisivu tms.) tai ajatuksesta. Olipa sanoja sitten tunnettu tai tuntematon, lainauksilla pyritään tuomaan halutut mielikuvat ajettavasta asiasta.

Jos asia on jo sanottu hyvin, miksi yrittäisi kirjoittaa sitä uusiksi? Monesti ei ole väärin koota kokonaisuuksia palasista jos ne vain sopivat hyvin yhteen (kunhan vai muistaa mainita mistä mikäkin on peräisin; jos itse vain muistaa). Moni vakuuttava puhe koostuu lainauksista aikaisempien merkittävien puheiden kappaleista ja vaikka kyseistä voisi kyseenalaistaakin, täytyy muistaa, että loppujen lopuksi kaikki tekeminen perustuu jo olemassaolevien asioiden työstämiseen ja uudelleenjärjestelyyn.

Itselleni on tullut tavaksi keräillä talteen mielenkiintoisia sanontoja.


Valokuvat

Aloitin parisen päivää sitten koostamaan yksityiskohtia ajan myötä kertyneestä kuvamateriaalista, tällä kertaa blogin muotoon. Elikkä, tervetuloa tutustumaan, tässä ovat valokuvat!


Miksi musiikkitiedostosi eivät toimi

MSN Music lopettaa toimintansa ja niin lopettaa myös sieltä ostettu musiikkikin. Elikkä, jos olet kyseisestä paikasta ostanut jotain kappaleita, niiden käyttöjärjestelmäkohtaiset kuunteluoikeudet pitää hakea tämän kuun aikana sillä kuukauden loppumisen jälkeen ei ole enää mahdollista saada kuunteluoikeutta ”ostamaansa” musiikkiin. Ongelma ei ole ehkä heti ajankohtainen, mutta jos sinun tarvitsee asentaa Windows uudestaan tuon päivämäärän jälkeen, et enää pysty kuuntelemaan aikaisemmin ostamaasi musiikkia. Too bad for you?