Mitä menisin opiskelemaan?

Olen viimeaikoina miettinyt enemmän ja vähemmän satunnaisesti, että minne pyrkisi opiskelemaan. Ehdin jo muutamia viikkoja sitten hakea pariinkin eri ammattikorkeakouluun englanninkieliseen kansainvälisen liiketoiminnan koulutukseen. Miettimisen alla onkin siis, että minne muualle hakisin.

Aikaisempina vuosina (2005, 2006, 2007) on tullut haettua Taideteolliseen korkeakouluun (graafista suunnitelua), TTVO:lle (visuaalista suunnittelua) ja Jyväskylän ammattikorkeakouluun (viestintää).

Lisäksi olen hakenut kerran (2004) Lahden Muotoiluinstituuttiin (graafista suunnittelua) sekä (2006) Jyväskylän yliopistoon (journalistiikkaa).

Johonkin sentään on tullut päästyä tässä välillä. ”Valokuvaajan ammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa” olin viime vuoden, vaikkakin siitä on tosin näyttöjen tekeminen vielä hieman kesken. Viestinnän puolen asioista on kiinnostusta ja niin on monesta muustakin.

Mutta kysymys onkin, mitä nyt?

Mainokset

5 kommenttia on “Mitä menisin opiskelemaan?”

  1. lepis sanoo:

    Jyväskylän Amk on oiva valinta, jos haluaa katsella myös hienoja yksityiskohtia 😉

  2. Mari Koo sanoo:

    Eiköhän tämä opiskelupaikan valinta aika paljon riipu siitä, mikä ihan oikeasti kiinnostaa ja mitä haluaa joskus tehdä.

    Minä en ole hankkinut yhtään tutkintoa viestinnästä, mutta siitä on suurin työkokemus ja sitä teen varmaan jollain tasolla hamaan tulevaisuuteen.

    Tietysti sivuaineopintoja olen viestinnästäkin kerryttänyt, ja esim. toimittajana työskentelyyn ne riittävät.

    Monihan tulee toimittajaksi sitä kautta, että on jonkin alan asiantuntija ja ryhtyy siitä kirjoittamaan. Journalistiikka tarjoaa sen journalistiikan tieteellisen ymmärryksen: sivuaineilla sitä voi sitten suunnata.

    Oma JAMK-kokemukseni on jo viime vuosikymmeneltä. Tradenomikoulutuksessa (pääaine markkinointi) oli hyvää peruskaupallisten asioiden yms. oppiminen. Esim. yliopistolla tietokoneohjelmia varten ei juuri kursseja ollut.

    Mutta amk-tutkinto ei vaan riitä kaikkiin hommiin, ja ymmärrän sen varsin hyvin. Akateeminen maailma tuo ihan toisenlaista kokonaisuuksien hahmottamiskykyä ja esim. kriittistä ajattelua. Lisäksi kaltaisiani tradenomeja puskee niin paljon, ettei tutkinnolla senkään vuoksi suurta arvoa ole. Silloin painaa sitten työkokemus ja sen saaminen ei aina niin yksinkertaista ole.

    Itselleni oli ehdottomasti nappivalinta lukea amk:n jälkeen kuluttajaekonomiaa yliopistossa ja hankkia sieltä se maisterin paperi.

    Mutta eihän näihin siis voi antaa mitään yksiselitteisen selvää vastausta. Kukin tavallaan.

  3. Kiitokset kommenteista. 🙂

    Eipä koulutus tietystikään työkokemusta korvaa, mutta lähinnä mietin mikä antaisi hyvät lähtökohdat uusien asioiden opettelemiseen. Tekemällähän sitä parhaiten oppii, mutta jostakin on lähdettävä liikkeelle. Koulutus ei sinänsä ole välttämättä ainoa reitti asian oppimiseen, mutta usein se on hyödyksi. Eipä sinänsä etteikö ilmankin pärjäisi, jos kyseiset asiat muualta opettelee.

    Anyways, miettimistä riittää. 😉

  4. erkka sanoo:

    Jos teknologia ja liiketoiminta kiinnostaa, niin suosittelen harkitsemaan tietojärjestelmätieteen opintoja Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa – sieltä valmistuu teknologiavalistuneita ekonomeja. Luovat taidot ovat plussaa ja sivuaineilla voi sitten täydentää osaamista varsin monipuolisesti. http://www.it.jyu.fi/hae

    (disclaimer: IT-tiedekunta maksaa tällä hetkellä palkkani)

  5. Sain maanantaina 17.3.2008 kutsun pääsykokeeseen englanninkieliseen koulutusohjelmaan ”Degree Programme in International Business”. Samainen pääsykoe käy niin Jyväskylän Ammattikorkeakouluun kuin myös Haaga-Helia Ammattikorkeakouluun hakemiseen (samalla nimikkeellä oleviin koulutusohjelmiin).


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s