Viestinnän muutokset verkon kourissa

Vastaani tuli Publishing 2.0 -nimisen blogin artikkeli, jossa arvioidaan lähivuosien suuntauksia viestintäalan toiminnassa. Isoimmat arviot keskittyvät nimenomaan perinteisten julkaisukanavien pirstaloitumisen ja palasien koostamisen mielenkiintoiseen yhdistelmään. Samalla kun perinteiset “kaikille samalla tavalla” -periaatteella toimivat julkaisut joutuvat miettimään uusia keinoja entistä enemmän hajautuvien vastaanottavien(?) yleisöjen tavoittamiseen, lisääntyy myös sisältöä eri lähteistä koostavien verkkopalveluiden suosio. Mutta miksi uskoa verkon muuttavan uutisviestinnän toimintaa entistä suuremmassa määrin kun paperin valta on vieläkin suuri?

Perinteisten mediatalojen palvelut kehittyvät kilpailun pakottaessa ottamaan uudet keinot käyttöön mutta osaavatko ne samalla kehittämään uusia toimintamalleja toiminnan rahoittamiseen vai ajaako lisääntyvä digitaalisen sisällön koostamisen automatisointi ne entistä vähemmille henkilöstömäärille jättäen samalla tiedon valikoinnin vastaanottajan vastuulle? Tietysti on muistettava, että sanomalehtien rooli tiedonvälittäjinä perustuu isolta osin jo olemassaolevien - muualta tulevien - uutistietojen yhdistelemiseen ja tavoitteeseen tarjota laajempi kokonaiskuva asioista. Mutta rajoittavatko mediakonsernien rajat sisällön uutisointia? Muilta kyllä mielellään kopioidaan uutissisältöä, mutta onko eri sisällöntuottajien yhteistyö mahdollista? Vaikka eri tekijät olisivat kilpailevia, pitäisikö sisällöntuotannon keskittyä alituisen kilpailun sijasta entistä enemmän yhteistyöhön parempien sisältöjen tuottamiseksi?

Sisällön vastaanottaja lukee sen mitä tarjotaan (jos ehtii/jaksaa), mutta onko hän vain vastaanottaja vai merkitsevätkö hänen mielipiteensä jotakin? Toisaalta olennainen tieto helposti katoaa massiivisen sisältömäärän sekaan, mutta onko ennakkoon valikoitu uutistarjonta sitten olennaisesti parempi vaihtoehto? Sisällöntuotannon määrä kasvaa entistä enemmän ihmisten aktivoituessa tuottamaan uutta sisältöä ja julkaisukeinojen helpottuessa entisestään, mutta mikä tekee suuremmasta sisältömäärästä automaattisesti paremman vaihtoehdon? Hukkuuko olennainen tieto taustameluun?

Mikä tekee tiedon valtatiellä navigoimisesta helpompaa ja ovatko perinteisellä tavalla toimivat hakukoneet oikeita välineitä ohjaamaan ihmisiä tiedon etsimisessä ja uusien asioiden opettelmisessa? Tietomäärän kasvaessa jatkuvasti nopenevalla tahdilla tarvitaan entistä taitavampia käyttäjiä sen hyödyntämiseen.

Kannattaako olemassaolevaa sisältöä luoda kerta toisensa jälkeen uudelleen vai onko olemassa yksinkertaisia keinoja yhdistää kaikki samaa aihetta käsittelevät tietolähteet ilman, että epäolennaiset sisällöt häiritsisivät liikaa? Vai onko tasapuolisen tiedonvälityksen periaatteiden mukaista esittää myös vastakkaiset mielipiteet, silti kieltämättä niiden olemassaoloa?

Olisiko yksi vaihtoehto esimerkiksi sellainen, jossa tiedon etsimiseen erikoistuneet ihmiset yhdistäisivät voimansa tuottaakseen tarkempaa ja laaja-alaisempaa tietoa eri asioihin liittyen? Toisaalta blogit tietyssä määrin jo nytkin tarjoavat mielipiteitä ja uutisia laajalta skaalalta eri aiheita, mutta onko niiden hajanaisuus aiheuttanut niiden huomioarvon vähättelyn? Tietojen luotettavuus on oma ongelmansa, mutta se ei yksin rajoitu netissä julkaistuun sisältöön vaan ihmisillä tulisi olla tervettä kriittisyyttä kaikkea julkaistua sisältöä kohtaan. Kirjoittaja on ihminen, olipa hän sitten töissä mediatalossa tai kirjoittamassa harrastuksenaan sohvannurkalta. Muuttaako julkaisukanavien laajeneminen entisestään ihmisten suhtautumista mediaan ja muuttuuko media yritysvetoisesta hallintamallista yhteisöpohjaiseen rakenteeseen, jossa ihmiset itse vaikuttavat siihen mistä uutisoidaan ja mitä he saavat luettavakseen. Vai onko yleisön valinnanvapaus loppujen lopuksi se tärkein asia jos joku tärkeä asia halutaan viestiä, kuulijan mielipiteistä huolimatta?

Kysymys on isolta osin siitä, että kuka määrittelee tärkeän sisällön ja millä määritteillä sisältö on merkittävää. Tarvetta on myös muistaa, että eri ihmisillä on tarve erilaisille asioille. Miten löytää itselleen sopivimmat lähteet tiedolle ja viihteelle? Mikä tekee mistäkin viestikanavasta seuraamisen arvoisen? Entä mitkä ovat taloudellisesti kannattavia toimintamalleja uudentyyppisille sisällön levitystavoille ja mitä etuja ja säästöjä digitaalisen levitystavat tuovat? Mitkä ovat digitaalisen välitystavat ongelmat? Onko sisällön tavoitettavuus olennaisesti parempi vai huonompi? Mitkä ovat sisällön kohderyhmät? Miksi tämän kirjoittaja kysyy niin paljon kysymyksiä?

Keskittyminen viestinnän määrään johtaa usein sen sisällön kutistumiseen ja tietyssä määrin huolena voi olla asiasisällön katoaminen vaikka todellisuudessa asiassisältö usein piiloutuu eri viestimuodoista koostuvaan mediasisältöön. Viestintäkö viihdettä? Mikä on viihteen määritelmä, tuottaa elämyksiä ihmisille? Eikö tiedonvälitys omalla tavallaan aikaansaa elämyksiä, vaikka kyseessä olisi perinteiset uutiset tai paperisen lehden lukeminen? Mutta takaisin kysymykseen, tarjoaako uudistunut sisällöntuotantomalli parempaa sisältöä vai tuhoaako se “oikean” tiedonvälityksen? Miksi tiedonvälityken kulkuun pitäisi voida vaikuttaa vai olisiko parempi vain vastaanottaa sitä mitä tarjotaan? Onko ihmisellä valinnanvapaus uutissisältöjen suhteen vai pitääkö rajoittua vain yhden näkökulman uutissisältöön? Erikoistuvatko ja keskittyvätkö eri sisältöverkostot tuottamaan tiettyihin aiheisiin liittyvää sisältöä; onko tärkeämpää koostaa ajatukset yhden sateenvarjon alle sen hajanaisuuden sijasta? Onko verkottuneella viestinnällä mahdollisuus kehittyä yhteisöllistä oppimista nopeuttavaksi ja parantavaksi kokonaisuudeksi vai rappeuttaako se ihmisten huomiokykyä liikaa huomion hajaantuessa moniin eri suuntiin? Mikä tekee viestinnästä onnistunutta? Kuka sitä jaksaa kuunnella?
Kaiken tämän pitkän, sekavan ja monitahoisen pohdinnan jälkeen linkki itse artikkeliin. Lue siis: Five Guiding Principles For The Transformation Of Media Companies - Publishing 2.0

(PS. Sisällöntuotannon toista puolta edustaa myös Jason Calaniksen viimevuonna perustama Mahalo, jonka ajava voima ei ole niinkään täysin uusi sisältö vaan parhaiden tietolähteiden kerääminen yhden katon alle. Lisää tietoa siihen liittyen löytyy mm. Wikipediasta.)

Kuka kertoo tarinan; Minä, sinä, hän?

Mikä onkaan paras sanamuoto kirjoittamiseen? Pitäisikö kaiken olla minämuodossa, jossa kirjoittaja itse puhuu vai onko toisen ääripään vaihtoehto sitten parempi jos kirjoittajan persoona on poistettu tekstistä kokonaan?

Tänään mietin asiaa ja totesin, että ehkäpä paras on kummankin sekoitus. Monesti ollaan joko yhdessä tai toisessa ääripäässä (verratessa “perinteistä” päiväkirjaa esimerkiksi Wikipedian kirjoitustyyliin). Moneen käyttötarkoitukseen ehkä tehokkaimmin sopiva muoto voisi kuitenkin olla sellainen, jossa kirjoittajan ääni kuuluu aktiivisen tekijän sijasta lähinnä kertojan roolissa. Olisiko useamminkin tarvetta kirjoittajan mielipiteen esilletuomiseen, joka ei kuitenkaan sulkisi pois analyyttistä otetta asioihin? Jokaisen ihmisen arvomaailma tai ympäristö ohjaa heidän kirjoittamistaan ja tekemistään tavalla tai toisella joten on turha olettaa, että mistään löytäisi täysin puolueettomia mielipiteitä. Miksi siis pitäisi olettaakaan, että niitä jostakin viestintävälineestä löytäisi?

Kysynkin siis, mikä on mielestäsi tehokkain kirjoittamisen muoto mihinkin tarjoitukseen. Pitäisikö minä-muoto unohtaa kokonaan vai kannattaisiko sitä hyödyntää enemmänkin? Oletko valmis lukemaan minä-muodossa kirjoitettuja uutisia, joissa kirjoittaja tuo oman läsnäolonsa esille vai toivoisitko mielummin kuulevasi pelkät asiat ilman kertojan mielipiteitä?

Onko netistä sanomalehtien korvaajaksi?

Kari Haakana kirjoittaa blogissaan Journalistiliiton puheenjohtajan kommenteista ja omalta osaltaan kommentoi tämän sanomisia sähköisen viestinnän käyttökelvottomuudesta ja blogien riittämättömyydestä/vajavaisuudesta ihmisille tiedottamisessa. Myös uutisviestinnän viihteellisyydestä on mainintaa.

On se tavallaan ihan mielenkiintoista, että joidenkin mielestä journalismi pitäisi olla sidottu nimenomaan paperiin. Itse näkisin mielummin entistä enemmän ensisijaisesti nettipohjaisia julkaisuja, koska silloin tiedon levikki ja saatavuus on jokseenkin parempi (ainakin jos lukijan tietokone ja nettiyhteys toimivat).

Toisaalta, jos puhutaan sähköisen viestinnän taloudellisesta kannattavuudesta voidaan olla ongelmissa jos rajoitutaan perinteiseen tilauspohjaiseen tuottomalliin. Perinteisellä hinnoittelutavalla on kyllä sinänsä omat etunsa, mutta estääkö se liiaksi tiedon liikkuvuutta jos varsinainen sisältö lukitaan salasanojen taakse? Tietysti tekijän pitäisi saada jonkinlainen korvaus työstään, mutta millä tavoin “perinteinen” sanomalehti pystyisi edelleenkin tuottamaan tekijöilleen elantoa jos/kun se siirtyy nettiin?

Mainosrahoitteisuus nettisivustolla on tietysti yksi mahdollisuus, mutta ei pidä unohtaa, että ovathan lehdet nykyäänkin aikalailla täynnä mainontaa. Voidaankin kysyä, että tuleeko halvemmaksi siirtyä digitaaliseen lehteen jos kerran lehden julkaisemiseen (painamiseen ja kuljetukseen) kuluvat menot vähenevät ja levikkialuekin samalla kasvaa suuremmaksi.

Sisältö toisaalta määrittää tietyssä määrin levikkiä, sillä jonkun pienen rajatun alueen kuulumiset eivät välttämättä kiinnosta muualla asuvia. Silti on muistettava, että moni ihminen saattaa olla muualla päin maailmaa ja silti voi kaivata tietoa siitä, että mitä paikkakunnalle kuuluu. Paikallisuutisien siirtyminen nettiin lisäisikin sinänsä viestin levikkiä, mutta samalla pitäisi kuitenkin muistaa ne joilla ei syystä tai toisesta ole tietokonetta ja nettiyhteyttä käytössään. Olisiko siis yksi mahdollisuus se, että digitaalisesta sisältömateriaalista tehtäisiin paperimuotoinen kooste niitä varten, joille se paremmin sopii vastaanottotavaksi.

Toisaalta paperille tehty kooste kuulostaa ihan sanomalehdeltä. Erottava tekijä olisikin se, että miten sähköisen materiaalin saisi mahdollisimman vähällä vaivalla siirrettyä paperimuotoon (kuitenkin järkevästi sijoiteltuna). Yksi mahdollisuus paperiversion tuottamiseen olisi jonkin sortin automaation kehittäminen, jossa tietyntyyppiset uutiset lokeroituvat tiettyihin osioihin ilman, että niitä erikseen sinne pitäisi taittaa (sisällön pääpiirteittäinen sijoittelun tarkistus ennen julkaisua on tietysti hyvä tehdä).

Olipa niin tai näin, tärkeintä on se, että ihmisten välinen viestintä toimii. (Ihmisiä ne lehden toimittajatkin ovat, vaikka niin kovasti yrittävät piilottaa itsensä neutraaliksi sivustaseuraajaksi.) Uutisviestinnän viihteellisyydestä taas voisi sanoa, että omalla tavallaan suurin osa uutisviestinnästäkin on faktapohjaista viihdettä, jolla täytetään ihmisen tiedonjanoa ympäristönsä tapahtumista ja asioista. Ei ihminen itsessään tarvitse jatkuvaa tietovirtaa kaikista maailman asioista. Voisi olla parempi keskittyä omaan elämäänsä sen sijasta, että jatkuvasti luettaisiin siitä miten muut elävät elämäänsä.