Elämää, viestintää ja kirjoittamista

Aloitin tänään harjoittelun Mediapajalla ja siellä olisi tarkoitus olla ainakin näillä näkymin kevään ajan. Tavoitteena on oppia käyttämään sujuvasti eri videoeditointisysteemejä ja kehittyä kuvaamisessa myös videon osalta. Menneen vuoden aikana olin vuoden verran Valokuvaajan ammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa, joka tosin jo loppuvuodesta ehti loppua (näyttöjen tekeminen on vielä hieman kesken sen osalta, mutta pyrin ne tekemään lähiaikoina valmiiksi). Tarkoituksena onkin nyt lisätä osaamista liikkuvan kuvan kanssa töiden tekemisestä ja siten oppia laaja-alaisemmaksi viestinnän osaajaksi.

Lähiaikoina on tullut myös aktivoiduttua kirjoittamisen suhteen mikä sinänsä on ihan hyvä myös tähän uuteen hommaan liittyen sillä sujuvasta kirjoittamisesta ei ole haittaakaan. Kirjoittamisen osalta on tavoitteena oppia tuottamaan entistä selkeämpiä tekstejä ja ymmärtää, että selkeys ja pelkistäminen on usein yksi avaimista ymmärrettävämpään sisältöön (olettaen että tekstissä jotain sisältöä on mikä tietysti pitäisi muistaa). Myös videoprojektien suunnittelua ja käsikirjoittamista olisi luultavasti melkolailla hyvä idea harjoitella, koska niihin tavalla tai toisella liittyviä asioita kuitenkin tulee tehtyä Mediapajalla ollessa. Omakohtainen harjoittelu käsikirjoitusten kirjoittamisesta kanssa toisikin todennäköisesti parempaa ymmärrystä ja osaamista videotuotannon kokonaisuuksien hallitsemisen suhteen.

Kirjoittamiseen liittyen lähetin eilen jotain vinkkejä eräälle bloginpitäjälle ja tarkoitus olisi myöhemmässä vaiheessa kirjoittaa vinkkejä myös tänne kunhan olen ensin kerännyt lisää taustatietoa asiaan liittyen. Ideoita kirjoittamiseen liittyen voit tosin löytää itsekin lukemalla esimerkiksi Copybloggeria, joka on sisältönsä suhteen paikoitellen yllättävänkin mielenkiintoinen. Se keskittyy pääosin mainontaan liittyvään kirjoittamiseen, mutta moni ohjeista soveltuu myös muunkinlaisiin teksteihin.

Miksi kirjoittaa (ja kenelle)?

Asiasta on monia mielipiteitä, mutta muutaman hyvän kirjoittamisen motivaatiota lisäävän ajatuksen kertoo muutamia vuosia vanha artikkeli Stephen O’Gradyn blogista.

Viestinnän muutokset verkon kourissa

Vastaani tuli Publishing 2.0 -nimisen blogin artikkeli, jossa arvioidaan lähivuosien suuntauksia viestintäalan toiminnassa. Isoimmat arviot keskittyvät nimenomaan perinteisten julkaisukanavien pirstaloitumisen ja palasien koostamisen mielenkiintoiseen yhdistelmään. Samalla kun perinteiset “kaikille samalla tavalla” -periaatteella toimivat julkaisut joutuvat miettimään uusia keinoja entistä enemmän hajautuvien vastaanottavien(?) yleisöjen tavoittamiseen, lisääntyy myös sisältöä eri lähteistä koostavien verkkopalveluiden suosio. Mutta miksi uskoa verkon muuttavan uutisviestinnän toimintaa entistä suuremmassa määrin kun paperin valta on vieläkin suuri?

Perinteisten mediatalojen palvelut kehittyvät kilpailun pakottaessa ottamaan uudet keinot käyttöön mutta osaavatko ne samalla kehittämään uusia toimintamalleja toiminnan rahoittamiseen vai ajaako lisääntyvä digitaalisen sisällön koostamisen automatisointi ne entistä vähemmille henkilöstömäärille jättäen samalla tiedon valikoinnin vastaanottajan vastuulle? Tietysti on muistettava, että sanomalehtien rooli tiedonvälittäjinä perustuu isolta osin jo olemassaolevien - muualta tulevien - uutistietojen yhdistelemiseen ja tavoitteeseen tarjota laajempi kokonaiskuva asioista. Mutta rajoittavatko mediakonsernien rajat sisällön uutisointia? Muilta kyllä mielellään kopioidaan uutissisältöä, mutta onko eri sisällöntuottajien yhteistyö mahdollista? Vaikka eri tekijät olisivat kilpailevia, pitäisikö sisällöntuotannon keskittyä alituisen kilpailun sijasta entistä enemmän yhteistyöhön parempien sisältöjen tuottamiseksi?

Sisällön vastaanottaja lukee sen mitä tarjotaan (jos ehtii/jaksaa), mutta onko hän vain vastaanottaja vai merkitsevätkö hänen mielipiteensä jotakin? Toisaalta olennainen tieto helposti katoaa massiivisen sisältömäärän sekaan, mutta onko ennakkoon valikoitu uutistarjonta sitten olennaisesti parempi vaihtoehto? Sisällöntuotannon määrä kasvaa entistä enemmän ihmisten aktivoituessa tuottamaan uutta sisältöä ja julkaisukeinojen helpottuessa entisestään, mutta mikä tekee suuremmasta sisältömäärästä automaattisesti paremman vaihtoehdon? Hukkuuko olennainen tieto taustameluun?

Mikä tekee tiedon valtatiellä navigoimisesta helpompaa ja ovatko perinteisellä tavalla toimivat hakukoneet oikeita välineitä ohjaamaan ihmisiä tiedon etsimisessä ja uusien asioiden opettelmisessa? Tietomäärän kasvaessa jatkuvasti nopenevalla tahdilla tarvitaan entistä taitavampia käyttäjiä sen hyödyntämiseen.

Kannattaako olemassaolevaa sisältöä luoda kerta toisensa jälkeen uudelleen vai onko olemassa yksinkertaisia keinoja yhdistää kaikki samaa aihetta käsittelevät tietolähteet ilman, että epäolennaiset sisällöt häiritsisivät liikaa? Vai onko tasapuolisen tiedonvälityksen periaatteiden mukaista esittää myös vastakkaiset mielipiteet, silti kieltämättä niiden olemassaoloa?

Olisiko yksi vaihtoehto esimerkiksi sellainen, jossa tiedon etsimiseen erikoistuneet ihmiset yhdistäisivät voimansa tuottaakseen tarkempaa ja laaja-alaisempaa tietoa eri asioihin liittyen? Toisaalta blogit tietyssä määrin jo nytkin tarjoavat mielipiteitä ja uutisia laajalta skaalalta eri aiheita, mutta onko niiden hajanaisuus aiheuttanut niiden huomioarvon vähättelyn? Tietojen luotettavuus on oma ongelmansa, mutta se ei yksin rajoitu netissä julkaistuun sisältöön vaan ihmisillä tulisi olla tervettä kriittisyyttä kaikkea julkaistua sisältöä kohtaan. Kirjoittaja on ihminen, olipa hän sitten töissä mediatalossa tai kirjoittamassa harrastuksenaan sohvannurkalta. Muuttaako julkaisukanavien laajeneminen entisestään ihmisten suhtautumista mediaan ja muuttuuko media yritysvetoisesta hallintamallista yhteisöpohjaiseen rakenteeseen, jossa ihmiset itse vaikuttavat siihen mistä uutisoidaan ja mitä he saavat luettavakseen. Vai onko yleisön valinnanvapaus loppujen lopuksi se tärkein asia jos joku tärkeä asia halutaan viestiä, kuulijan mielipiteistä huolimatta?

Kysymys on isolta osin siitä, että kuka määrittelee tärkeän sisällön ja millä määritteillä sisältö on merkittävää. Tarvetta on myös muistaa, että eri ihmisillä on tarve erilaisille asioille. Miten löytää itselleen sopivimmat lähteet tiedolle ja viihteelle? Mikä tekee mistäkin viestikanavasta seuraamisen arvoisen? Entä mitkä ovat taloudellisesti kannattavia toimintamalleja uudentyyppisille sisällön levitystavoille ja mitä etuja ja säästöjä digitaalisen levitystavat tuovat? Mitkä ovat digitaalisen välitystavat ongelmat? Onko sisällön tavoitettavuus olennaisesti parempi vai huonompi? Mitkä ovat sisällön kohderyhmät? Miksi tämän kirjoittaja kysyy niin paljon kysymyksiä?

Keskittyminen viestinnän määrään johtaa usein sen sisällön kutistumiseen ja tietyssä määrin huolena voi olla asiasisällön katoaminen vaikka todellisuudessa asiassisältö usein piiloutuu eri viestimuodoista koostuvaan mediasisältöön. Viestintäkö viihdettä? Mikä on viihteen määritelmä, tuottaa elämyksiä ihmisille? Eikö tiedonvälitys omalla tavallaan aikaansaa elämyksiä, vaikka kyseessä olisi perinteiset uutiset tai paperisen lehden lukeminen? Mutta takaisin kysymykseen, tarjoaako uudistunut sisällöntuotantomalli parempaa sisältöä vai tuhoaako se “oikean” tiedonvälityksen? Miksi tiedonvälityken kulkuun pitäisi voida vaikuttaa vai olisiko parempi vain vastaanottaa sitä mitä tarjotaan? Onko ihmisellä valinnanvapaus uutissisältöjen suhteen vai pitääkö rajoittua vain yhden näkökulman uutissisältöön? Erikoistuvatko ja keskittyvätkö eri sisältöverkostot tuottamaan tiettyihin aiheisiin liittyvää sisältöä; onko tärkeämpää koostaa ajatukset yhden sateenvarjon alle sen hajanaisuuden sijasta? Onko verkottuneella viestinnällä mahdollisuus kehittyä yhteisöllistä oppimista nopeuttavaksi ja parantavaksi kokonaisuudeksi vai rappeuttaako se ihmisten huomiokykyä liikaa huomion hajaantuessa moniin eri suuntiin? Mikä tekee viestinnästä onnistunutta? Kuka sitä jaksaa kuunnella?
Kaiken tämän pitkän, sekavan ja monitahoisen pohdinnan jälkeen linkki itse artikkeliin. Lue siis: Five Guiding Principles For The Transformation Of Media Companies - Publishing 2.0

(PS. Sisällöntuotannon toista puolta edustaa myös Jason Calaniksen viimevuonna perustama Mahalo, jonka ajava voima ei ole niinkään täysin uusi sisältö vaan parhaiden tietolähteiden kerääminen yhden katon alle. Lisää tietoa siihen liittyen löytyy mm. Wikipediasta.)

lainaukset

Tulipa jälleen aloitettua uusi blogi, joka tulee erottumaan tänne tulevista kirjoituksista lähinnä sillä tavoin, että aion kerätä sinne vain mielenkiintoisia lauseita eri puolilta maailmaa. Elikkä mikä onkaan kyseessä? Blogi nimeltään lainaukset, mikä muukaan?

Kuka kertoo tarinan; Minä, sinä, hän?

Mikä onkaan paras sanamuoto kirjoittamiseen? Pitäisikö kaiken olla minämuodossa, jossa kirjoittaja itse puhuu vai onko toisen ääripään vaihtoehto sitten parempi jos kirjoittajan persoona on poistettu tekstistä kokonaan?

Tänään mietin asiaa ja totesin, että ehkäpä paras on kummankin sekoitus. Monesti ollaan joko yhdessä tai toisessa ääripäässä (verratessa “perinteistä” päiväkirjaa esimerkiksi Wikipedian kirjoitustyyliin). Moneen käyttötarkoitukseen ehkä tehokkaimmin sopiva muoto voisi kuitenkin olla sellainen, jossa kirjoittajan ääni kuuluu aktiivisen tekijän sijasta lähinnä kertojan roolissa. Olisiko useamminkin tarvetta kirjoittajan mielipiteen esilletuomiseen, joka ei kuitenkaan sulkisi pois analyyttistä otetta asioihin? Jokaisen ihmisen arvomaailma tai ympäristö ohjaa heidän kirjoittamistaan ja tekemistään tavalla tai toisella joten on turha olettaa, että mistään löytäisi täysin puolueettomia mielipiteitä. Miksi siis pitäisi olettaakaan, että niitä jostakin viestintävälineestä löytäisi?

Kysynkin siis, mikä on mielestäsi tehokkain kirjoittamisen muoto mihinkin tarjoitukseen. Pitäisikö minä-muoto unohtaa kokonaan vai kannattaisiko sitä hyödyntää enemmänkin? Oletko valmis lukemaan minä-muodossa kirjoitettuja uutisia, joissa kirjoittaja tuo oman läsnäolonsa esille vai toivoisitko mielummin kuulevasi pelkät asiat ilman kertojan mielipiteitä?