Twitter / Jaiku
maaliskuu 9, 2008
Viimeaikoina on tullut enenevässä määrin kirjoitettua normaalin blogin sijasta tekstiviestin mittaisia “microblog“-viestejä. Kyseiset palvelut toimivat omalla tavallaan välimuotona tekstiviestien, pikaviestiohjelmien, blogien ja foorumien omalaatuisena sekoituksena. Twitter on yksi käytetyimmistä, mutta eri käyttötarkoituksiin tarkoitettuja vaihtoehtoja löytyy paikoitellen ehkä liiankin runsaasti. Toinen palvelu mitä tulee aika ajoin käytettyä on suomalaisten perustama Jaiku, jonka Google osti lokakuussa 2007.
Mitä menisin opiskelemaan?
maaliskuu 2, 2008
Olen viimeaikoina miettinyt enemmän ja vähemmän satunnaisesti, että minne pyrkisi opiskelemaan. Ehdin jo muutamia viikkoja sitten hakea pariinkin eri ammattikorkeakouluun englanninkieliseen kansainvälisen liiketoiminnan koulutukseen. Miettimisen alla onkin siis, että minne muualle hakisin.
Aikaisempina vuosina (2005, 2006, 2007) on tullut haettua Taideteolliseen korkeakouluun (graafista suunnitelua), TTVO:lle (visuaalista suunnittelua) ja Jyväskylän ammattikorkeakouluun (viestintää).
Lisäksi olen hakenut kerran (2004) Lahden Muotoiluinstituuttiin (graafista suunnittelua) sekä (2006) Jyväskylän yliopistoon (journalistiikkaa).
Johonkin sentään on tullut päästyä tässä välillä. “Valokuvaajan ammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa” olin viime vuoden, vaikkakin siitä on tosin näyttöjen tekeminen vielä hieman kesken. Viestinnän puolen asioista on kiinnostusta ja niin on monesta muustakin.
Mutta kysymys onkin, mitä nyt?